Alueellisen ryhmäsertifioinnin käytännön toimintaRyhmäsertifiointiin hakeudutaan demokraattisesti, vähemmistönkin ääntä kuullen.Alueellisen ryhmäsertifioinnin haku käynnistyy niin, että metsänomistajien paikalliset yhdistykset – metsänhoitoyhdistykset – päättävät hankkeeseen osallistumisesta. Metsänhoitoyhdistykset ovat jäseniä alueellisessa metsänomistajien liitossa, joka taas jäsenkokouksessaan päättää, hakeeko se sertifikaattia alueelleen vai ei. Päätös edellyttää kahden kolmasosan enemmistöä. Ryhmäsertifiointiin voivat ilmoittautua myös sellaiset metsänomistajat, jotka eivät ole metsänhoitoyhdistysten jäseniä, samoin kuin muutkin metsänomistajat, esimerkiksi yritykset. Toisaalta metsänhoitoyhdistysten jäsenet voivat sanoutua hankkeesta irti. Alueelliseen ryhmäsertifiointiin osallistuminen on yksittäiselle perhemetsänomistajalle helppoa, koska vain harva sertifioinnin vaatimus välttämättä koskee häntä itseään. Jos hän esimerkiksi teettää metsätyöt alihankkijayrityksellä, riittää että myös tällä yrityksellä on PEFC-sertifikaatti. Jos metsänomistaja kuitenkin tekee metsätöitä itse, tai palkkaa siihen jonkun toisen henkilön, hänen on itse huolehdittava sertifioinnin vaatimusten toteutumisesta. Alueellista ryhmäsertifiointia hallitsee sertifiointitoimikunta. Sertifikaatin hakenut taho kutsuu tähän toimikuntaan edustajat alueen sertifioidusta metsätaloudesta – kuten metsänomistajista, metsätyön tekijöistä ja metsäteollisuudesta. |
|
|
|
||








